Luonnonlumen puute ei aiheuta harmaita hiuksia Salpausselän kisojen tapahtumapäällikkö Jesse Kiurulle. Salppurin kisoihin tarvittavat latukilometrit on jo lumetettu ja ne ovat hiihdettävässä kunnossa.
- Ei ole kynsiä pureskeltu alkuunkaan. Latumme ovat urheilukeskuksessa pienellä alueella. Kuntohiihtäjille on toki harmi, ettei juuri pidemmälle pääse hiihtämään, Kiuru sanoo.
Lajivalikoima pysyy Salpausselän kisoissa ennallaan, mitä sanelevat osaltaan Lahdessa vuonna 2017 pidettävät hiihdon MM-kisat. Tämänvuotiset Salpausselän kisat kuitenkin uudistuu urheilullisesti sikäli, että perjantai-iltana hypätään poikkeuksellisesti ylimääräinen mäkikilpailu. Kisa peruuntui aiemmin Rukalla, minkä jälkeen se päätettiin hypätä Lahdessa.
Kiurun mukaan perjantain mäkikilpailu on viimeksi hypätty Salppurin kisoissa vuosikymmen sitten.
- Se on hyvää lämmittelyä legendaariseen lauantai-iltaan ja sunnuntain suurmäkeen. Kolme mäkikisaa on siis uusi juttu, mutta muuten ohjelma on samanlainen kuin viime vuonna eli kaksi yhdistetyn ja neljä maastohiihdon maailmancupin kilpailua.
Draamaa ja ohituksia sprinttikisaan
Hiihdossa sprinttireitti uudistuu aiempaa katsojaystävällisemmäksi ja jännittävämmäksi. Urheilukeskukseen stadionille on tehty tekokumpu, jolla pyritään ottamaan urheilijoilta vauhtia pois.
Toinen uudistus on loppusuoran pidentäminen. Sitä venytetään 30 metrillä aiempaa pidemmäksi.
Hiihtäjät kiertävät maalia kohti hevosenkenkäkatsomon kautta.
- Näin saadaan sprinttikisoihin enemmän draamaa ja ohituksia, jotka nähdään loppusuoralla stadionilla eikä loppulaskussa kuten viime vuosina, Jesse Kiuru sanoo.
Pelkkä urheilu ei riitä
Tapahtumapäällikön mukaan yleisö on muuttunut yhä vaativampaan suuntaan eikä hiihtotapahtumassakaan enää riitä, että tarjolla on pelkkää urheilua. On oltava oheistapahtumia, tunnelmaa, musiikkia, ruokaa kisamakkaroista hienompaan ravintolaruokaan.
Salpausselän kisat pyrkii ottamaan yleisön toiveista kopin ja järjestää tapahtuman tänä vuonna aiempaa viihteellisemmäksi. Suurhalliin rakennetaan tapahtuma-areena, jossa on kisaviikonloppuna kymmenkunta esiintyjää ja bändiä.
Kisatorille ulos tuodaan toinen tapahtumalava tunnelman nostatukseen. Kaiken kaikkiaan esiintyjiä on tarjolla kolmisenkymmentä.
Myös iltamäessä viihtymiseen satsataan. Mäkimonttuun tuodaan lisää äänentoistoa ja valonheittimiä. Räppäri Brädi ja Jannika B kuuluvat iltamäen esiintyjiin. Monttuun tulee myös tiskijukka soittamaan musiikkia.
Virallista yleisötavoitetta kisaorganisaatio ei ole asettanut. Jesse Kiurun mukaan suurimmat odotukset kohdistuvat lauantai-iltaan, jolloin hän odottaa alueelle vähintään 20 000:ta ihmistä. Jos koko kisaviikonlopun, kolmen päivän, kävijämäärä olisi 40 000, tapahtumapäällikkö olisi tyytyväinen.
- Toivotaan, että porukkaa on paljon. Silloin tunnelma on aina parempi.