Namika Lahden kausi alkoi takkuisesti, kun kapteeni Ilkka Vuori loukkaantui sarjan kynnyksellä. Taloudellisten ja pelillisten vaikeuksien kanssa kamppaillut joukkue raivasi kuitenkin tiensä liigan pudotuspeleihin.
– Olemme tosi hyvillä mielin. Lahti ei ole ollut viiteen vuoteen pudotuspeleissä. Meillä on hyvä yleisö ja kannustus, summaa laitahyökkääjä Eldar Skamo.
Valmentajan luotto pelaajiin ei ole horjunut vaikeuksienkaan keskellä.
– Usko tekemiseen on ollut koko ajan sellainen, että me olemme pudotuspelijoukkue. Me ansaitsemme kuulua sinne [pudotuspeleihin] ehdottomasti, toteaa päävalmentaja Ilkka Palviainen.
Vaikka tappioilta ei ole säästytty, niistä on pyritty ottamaan opiksi.
– Haastava kevät, mutta olemme koko kauden ajan menneet eteenpäin. Vaikka se ei aina ole siltä näyttänyt, kun tappioitakin on tullut, Palviainen myöntää.
Pelaajavalinnat ovat osuneet valmentajan mielestä nappiin.
– Meillä on oikeanlaisia pelaajia. On Eldar Skamo ja Tommi Huolila, jotka tulivat tähän joukkueeseen. He ovat juuri sen tyyppisiä pelaajia, mitä halusimme, päävalmentaja kehuu.
Vastustaja yhä hämärän peitossa
Se, kenet Namika Lahti kohtaa ensimmäiseksi pudotuspeleissä, on vielä arvoitus. Vastassa on joko viime kauden mestari Bisons, Tampereen Pyrintö tai Joensuun Kataja.
– Viimeinen kierros on aika kinkkinen. Mutta oikeastaan melko sama, kuka sieltä vastaan tulee. En halua antaa aihetta pukukoppikeskusteluihin millekään joukkueelle, sanoo Palviainen.
Lahtelaisjoukkueen nälkä on kasvanut syödessä. Tavoitteet ovat sen mukaiset.
– Emme ole vielä tähän tyytyväisiä. Lähdemme pelaamaan täysillä ensimmäistä peliä ja hakemaan voittoa, Eldar Skamo sanoo.