Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12940

Hoitorallia ja lasten valikointia – yksityisen päivähoidon kuntalisissä satojen eurojen erot

$
0
0

Vanhemmat saavat tukea yksityisen päivähoitopaikan maksamiseen Kelalta ja sen päälle tulee monessa kunnassa kuntalisä. Lisäksi vanhemmille jää omasta lompakosta kustannettava maksuosuus.

Kuntien erilaiset tuet voivat muodostua ongelmaksi, jos vanhemmat haluavat lapsen hoitoon muualle kuin kotikuntaan. Lahden seudulla jotkut hoitajat ovat kieltäytyneet ottamasta lasta, jonka kotikunta maksaa pienemmän tuen, kertoo Lahden seudun yksityiset päivähoitajat ry:n puheenjohtaja Leena Zechner.

– Esimerkiksi Orimattilassa kuntalisä on 134 euroa ja Lahdessa alle 3-vuotiaasta 300 euroa. Jos orimattilalainen vanhempi haluaa tuoda lapsen Lahden puolelle hoitoon ja perhepäivähoitajalla on lahtelainenkin lapsi tarjolla hoitopaikkaan, hän ottaa mieluummin lahtelaisen lapsen.

Lahden seudulla erot yksityisen päivähoidon tukemisessa ovat isot. Hollola maksaa kuntalisää 350 euroa kuussa lasta kohden, kun taas Hämeenkoski vain sata euroa.

Jos hämeenkoskelaislapsi menee Hollolaan hoitoon, hoitajan täytyy vaatia vanhemmilta suurempaa maksuosuutta – tai palkkapussi pienenee 250 eurolla.

– Sellaisen sopimuksen voi tehdä, mutta harva vanhempi haluaa maksaa 200 euroa enemmän hoitomaksua, Leena Zechner sanoo.

Kuntaliitto: Lisien vaihtelu ei ole ongelma

Kuntaliitossa lisien vaihtelua ei nähdä ongelmana, vaikka jotkin kunnat eivät maksa lisää lainkaan ja toisissa lisä on satoja euroja. Kunta voi halutessaan houkutella suurella kuntalisällä uusia päivähoitoyrittäjiä ja lisätä lapsiperheiden valinnanvaraa hoitopaikoissa.

– Kunnat voivat ohjata näin palvelujen kysyntää. Kunnat voivat myös ohjata yksityistä palvelua lisääntymään kuntalisän avulla, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Jarkko Lahtinen.

Lahden naapurilla Orimattilalla alkaa olla paineita nostaa kuntalisää, sillä asukkaat ovat vaatineet sitä. Kaupunki on saanut yhteydenottoja sekä perhepäivähoitajilta että vanhemmilta. Asiasta on tehty myös kuntalaisaloitteita.

– On yksittäisiä tapauksia, joissa pahoitetaan mieli, kun haluttaisiin viedä lapsia naapurikuntiin, joissa on korkeammat kuntalisät. Tulee huolta siitä, että miksi ero on näin suuri, sanoo Orimattilan varhaiskasvatuksen johtaja Merja Hytönen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12940

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>